Perinteinen oravapolkuleiri järjestettiin tänä vuonna Saarijärvellä 27.-29.7. Leiri alkoi Kulhan kesärastien yhteydessä käydyllä alueen oravapolkukilpailulla, jossa kultamitalin arvoisesti suunnisti Hannes Nurminen ja Tessa Moisio.

Hopeasuorituksen kisoissa teki Inka Nurminen ja pronssimitalin nappasivat Juho ja Aapo Virkajärvi, Lotta Voutilainen ja Elli Taini. Lisäksi kisoissa nähtiin monia muita onnistuneita suorituksia.

Kisan jälkeen siirryimme vähitellen leiripaikalle Lanneveden Sampolaan, jossa ilta sujui vapaamuotoisen leikin ja pelailun merkeissä.

Toisena leiripäivänä ohjelmassa oli aamupäivällä isommilla suunnistusharjoitus ja pienemmillä karttavaellus. Iltapäivällä pullistuksen nuoret olivat kehittäneet pihalle 7 eri pistettä, joissa kisailtiin joukkueittain. Iltaohjelmana oli vielä rannalla erilaisia tehtäväpisteitä. Päivän ohjelmaan kuului myös uintia ja innokkaimmat taisivat kävellä reilun kilometrin matkan uimarannalle ja takaisin päivän aikana kolme kertaa!

Leirin päätöspäivänä suunnistettiin oravapolkuviesti, jossa Retki-Veikoilla oli matkassa kolme nuorta joukkuetta ja lisäksi 2 joukkuetta rastireittiviestissä. Moni juoksija sai samalla ensikokemuksensa suunnistusviestissä. JRV:n joukkueet kamppailivat hienosti viestissä mukana ja paras joukkue saapui maaliin Topias Mäen ankkuroimana sijalla 8. Muut joukkueessa suunnistaneet olivat Aarni Ronkainen, Tessa Moisio ja Elias Ronkainen.

Ensi vuonna leiri ja oravapolkukilpailut järjestetään Jämsässä.

 


 

JRV:N KANSSA YHTEISTYÖSSÄ:

 

 

 

Powered By Drupal