Suurta draamaa ja dramatiikkaa tämänpäiväisessä korttelikupissa.

Vielä eilen illalla ei kaiken sen vesi- ja räntäsateen keskellä ei olisi uskonut, mutta tämän päiväinen korttelicup päästiin juoksemaan jopa loistavassa kelissä. Raikas lounaistuuli takasi sen, että kenenkään koneet eivät käyneet liian kuumina.

Ratamestari oli laatinut Jämsän keskustaan hienot radat. Kartanluku joutui koetukselle ja reitinvalinnoilla oli vaikutusta tilanteisiin eri rastivälillä. Draamaakin oli, kun osa suunnistajista sekoitti numerot 6 ja 9. Niinpä 5-rastilta paineltiin intopiukeana suoraan 9-rastille. Ratamestari ei tästä yhtä poikkeusta lukuunottamatta ketään rokottanut. 

Dramatiikkaa puolestaan syntyi, kun Merja kaatui jäähallin takana painellessaan Eliaksen kanssa kohti toiseksi viimeisintä rastia. Ruhjeitta ei taidettu selvitä. 

Mutta sitten niitä tuloksia. Vahvasti näyttää siltä, että Paljakan gaselli Antti alkaa saada itseään juoksukuntoon - tiukka sekunti kamppailu Aarnin kanssa kääntyi Antin voittoon. Vieraileva tähti Kotkajuuren Jimi oli juoksuajoissa kolmas. 

Hyvitysten jälkeenkin Antti pitää piikkipaikkansa. Ja toiseksi kuin puskista kiilasi itsensä Kimmo, jolla juoksuvauhti on myös ollut kohdillaan. Aarni  jätettiin kolmanneksi. Mutta erot sijoilla 1 - 6 ovat pieniä ja merkille pantavaa on, että seuran juniorikaarti on miehittänyt sijat 3-6. Aivan mieletöntä. Gubbesukupolvi alkaa olla kovilla. 

Väliajat ovat täällä.

Kilpasarja - 3,75 km

sija Sukunimi Etunimi sarja tulos Hyvitys Aika Ero
1. Anttonen Antti H35 19:10 02:11 16:59  
2. Rauhamäki Kimmo H65 24:44 07:30 17:14 00:15
3. Ronkainen Aarni H18 19:12 01:53 17:19 00:21
4. Virkajärvi Heta D16 24:46 07:11 17:35 00:36
5. Pitkänen Helmi D16 24:54 07:11 17:43 00:44
6. Ronkainen Elias H16 21:14 03:26 17:48 00:49
7. Nurminen Joonas H45 22:16 03:45 18:31 01:32
8. Hjelt Tuomas H45 22:24 03:45 18:39 01:40
9. Jussila Jorma H50 23:21 04:41 18:40 01:41
10. Mäki Nina D45 25:18 06:34 18:44 01:45
19. Taini Mia D40 24:24 05:37 18:46 01:48
11. Korhonen Kati D35 23:18 04:23 18:56 01:57
12. Virkajärvi Juho H16 22:28 03:26 19:02 02:03
13. Kuronen Tommi H45 23:03 03:45 19:18 02:19
14. Kuronen Aapo H14 24:19 05:00 19:19 02:20
15. Pitkänen Marko H45 23:09 03:45 19:24 02:25
16. Rantanen Maaret D40 25:08 05:37 19:30 02:32
17. Koskinen Petteri H40 22:43 03:08 19:35 02:37
18. Kärkkäinen Panu H55 25:31 05:37 19:53 02:55
20. Damskägg Timo H55 26:06 05:37 20:28 03:30
21. Virkajärvi Tiina D45 27:20 06:34 20:46 03:47
22. Sompi Jani H40 23:58 03:08 20:51 03:52
23. Kotkajuuri Jimi H21 20:57 00:00 20:57 03:58
24. Virtanen Ilari H16 24:48 03:26 21:22 04:23
25. Kettunen Jussi H45 25:21 03:45 21:36 04:37
26. Piirto Kaisu D60 34:15 12:11 22:04 05:05
27. Majaharju Pyry H14 27:10 05:00 22:10 05:11
28. Marttinen Tuomo H55 28:19 05:37 22:42 05:43
29. Itkonen Raimo H55 28:53 05:37 23:15 06:17
30. Pitkänen Päivi D45 30:46 06:34 24:12 07:13
31. Valta Matti H70 37:12 12:30 24:42 07:43
32. Isokoski Erkki H21 24:44 00:00 24:44 07:45
34. Salonen Jarmo H50 29:32 04:41 24:51 07:52
33. Myllyharju Reino H70 37:52 12:30 25:22 08:23
35. Kuusipohja Pekka H60 32:43 06:53 25:51 08:52
36. Taini Elli D14 35:36 09:04 26:32 09:34
37. Salmela Otto H14 32:26 05:00 27:26 10:27
38. Seppänen Markus H50 32:29 04:41 27:48 10:49
39. Jokinen Helena D45 34:44 06:34 28:10 11:11
40. Ahtola-Salonen Saila D45 35:49 06:34 29:15 12:16
41. Korhonen Harri H65 37:27 07:30 29:57 12:58
42. Heino Veli-Matti H55 37:29 05:37 31:52 14:53
43. Lehto Raimo H60 39:35 06:53 32:43 15:44
44. Hakaniemi Kaija D70 52:11 18:45 33:26 16:27
45. Isoranta Jukka H60 41:29 06:53 34:37 17:38
46. Karjalainen Samuli H14 45:32 05:00 40:32 23:33
  Lahtomäki Olli H40 hyl.      
  Rantanen Merja D21 kesk.      
  Nurminen Susanna D40 kesk.      

 

Avoin sarja - 1,9 km

sija Sukunimi Etunimi tulos Ero
1. Malmstedt Pekko 16:51  
2. Peltonen Riikka 17:20 +00:29
3. Nurminen Jonne 17:23 +00:32
4. Hirvelä Karoliina 17:42 +00:51
5. Laivanen Enni 18:10 +01:19
6. Hyppölä Ella 18:37 +01:46
7. Majaharju Heidi 20:13 +03:22
8. Taini Iida 22:28 +05:37
9. Ronkainen Eero 24:35 +07:44
10. Virkajärvi Ella 25:46 +08:55
11. Jokela Linnea 28:34 +11:43
12. Annala Matias 29:00 +12:09
13. Manninen Suvi 29:03 +12:12

 

 


 

JRV:N KANSSA YHTEISTYÖSSÄ:

 


 


 

 


JÄMSÄ

Powered By Drupal