Keski-Suomen Suunnistus herätteli pienen tauon jälkeen henkiin ns. Suunnistusliiton aluekierroksen. Tämän vuoden kierroksen ensimmäinen alueilta järjestettiin keskiviikkona 04.03, jossa liiton edustajat kertoivat kuulumisiaan ja hieman myös tulevaisuuden näkymiään. Jutustelua riitti pitkälle iltaan. 

Hyvien keskustelujen alustukseksi Keski-Suomen Suunnistus putsasi ns. pöydän eli  palkitsi viime vuoden parhaita - en sano, että oli illan parasta antia, mutta hienoa kuitenkin. Eli tässä palkittuja JRV:een osalta:

Vuoden suunnistaja: Merja Rantanen
Vuoden nuori suunnistaja: Aarni Ronkainen
Vuoden valmentaja: Teemu Ronkainen
Vuoden urheiluteko: Nuorten Jukolan voitto

 

Suoritusperustaisten palkintojen lisäksi palkittiin 70-vuotias JRV (8.11.2019). 

Osalla teistä kausi 2020 on jo lähtenyt toden teolla käyntiin ja muillakin käynnistynee viimeistään kuntorastien muodossa n. kuukauden päästä. Tuon listan myötä tsemppiä kaikille tulevalle kaudelle.

-Jorma-

 


 

JRV:N KANSSA YHTEISTYÖSSÄ:

 


 


 

 


JÄMSÄ

Powered By Drupal