Kun nyt kuntorastikausi on saatu kunnialla päätökseen, on vuoro siirtyä talvikaudelle kuntoa ylläpitäviin harjoituksiaan ja yksi niistä on JRV:n perinteinen perjantaijumppa.

Kuten viime kaudellakin, seura on varannut meidän käyttöön Jämsän lukion liikuntasalin perjantaisin klo 18.30…20.00.

Meidän ensimmäinen jumppakerta on jo tulevana perjantaina 23.10.2020, vaikka seuraavana päivänä on suunnistajien syksyn kohokohta Halikko-viesti. Se nimittäin saattaa pudottaa jumppaajien määrää, kun kisaamaan lähtijät ovat kotona pakkaamassa reppujaan.  Siitä huolimatta voidaan aloittaa pienemmällä porukalla ja tehdään sen mukaan eri ohjelmanumeroita.

Yhteiskuntaa vaivaava koronaepidemia tietysti askarruttaa, onko järkevää kokoontua porukalla sisätiloihin. Sen vuoksi on tärkeää, että jokainen jumpalle tulija on ehdottomasti terve. Mitään oireita ei saa olla, ei edes normaalia syksyistä flunssaa.

Koronaepidemian vuoksi kaupunki on saattanut tai saattaa rajoittaa toimintoja salissa, kuten viime keväänä tapahtui, kun ovet laitettiin jo maaliskuussa kiinni ja jäimme ulos kuin lumiukot. Jouduimme pitämään silloin viimeiset jumpat ulkona kaupungin eri ulkoliikuntapaikoilla. Nyt ovet ovat kuitenkin auki, mutta jumpassa pitää huomioida, ettei ihan lähikontakteja pääse tapahtumaan. Jos haluaa olla oikein varovainen, niin voi ottaa mukaansa oman jumppamaton, jos sellaisen omistaa. Vielä ehtii ostamaan omankin maton kaupasta, ne ei paljon maksa.

Koetetaan kaikesta huolimatta pärjätä ja pysyä terveinä, joten Tervetuloa uudet ja vanhat harrastajat. Jumppa sopii kaikille!

Pukuhuoneiden kohdalla oleva ovi avautuu sisäänpääsykoodilla: 960541 (alkaa toimimaan varttia ennen ja loppuu vartin yli meidän varaaman ajan)

 


 

JRV:N KANSSA YHTEISTYÖSSÄ:

 


 


 

 


JÄMSÄ

Powered By Drupal