Helmikuussa alkanut vuoden 2010 Rastiopisto on kerännyt reilut parikymmentä suunistuksesta kiinnostunutta alakouluikäistä Vitikkalan saliin harjoittelemaan jalon lajin saloja. Talvikauden harjoituksissa treenataan erilaisten ratojen ja leikkien myötä suunnistuksen perustaitoja. Homma aloitetaan karttaan, sen väreihin ja symboleihin tutustumisella. Ajan myötä tutuiksi tulevat kartan suuntaaminen, korkeuskäyrät ja luonnollisesti reitinvalintaan liittyvät perustelut. Samallla opitaan reilua peliä, luonnon tuntemusta ja kunnioittamista sekä ryhmässä yhdessä toisten kanssa toimimista.

Maastojakson alkua huhtikuun lopulla odotetaan jo innokkaasti. Rasteille kirmataan iltarastien yhteydessä, kukin omalla tasollaan joko yksin tai ohjaajan kanssa. Viime vuonna mukana olleet ja aiemmin suunnistaneet uskaltautuvat kenties tänä vuonna kokeilemaan rasti- tai tukireittiä itsenäisesti ja osa siirtynee suoraan suunnistukseen helppojen ratojen houkuttelemina.

 

Melkoinen ryske kuuluu kesän rasteilta, kun tämä sakki pääsee näyttämään taitojaan ja vauhtiaan.

 

 


 

JRV:N KANSSA YHTEISTYÖSSÄ:

 


 


 

 


JÄMSÄ

Powered By Drupal