Korttelisuunnistus jatkui lauantaina 5.2.2011 parin vuoden takaisella Elonen sprinttikartalla Jämsän keskustan tuntumassa. Ratamestarina toimi Panu Kärkkäinen, joka antoi hyvityssekunnit/minuutit heti alkuun ja suunnistus juostiinkin näin takaa-ajo lähtönä. Ikähyvitysten ansiosta vanhemmat menijät lähtivät ensiksi ja takaa-ajajina toimi nuorempi kaarti. Tämä toi mielenkiitoisen lisän suunnistukseen, kun edellä lähtevien selkiä sai juosta kiinni. Radan pituus oli 4 km, josta löytyi jälleen perhoslenkkiä Jokvarren koulun tuntumasta sekä käytiin näyttämässä juoksuvauhtia Jämsän keskustassa Akuliinan aukion liepeillä. Maaliin saapui nopeimmin Jani Sompi, ainoastaan 7 sekuntia ennen Tommi "Pummi" Peltosta. Poikien vauhti oli tänään liian kovaa muille ja kolmanneksi tuli Joonas Nurminen yli minuutin kaksikkoa jäljessä. Hyvää vauhtia väläytti myös Taija Huuskonen, jolle 4 km matka taitaa olla kuitenkin liian lyhyt, kun on oppinut seikkailu-urheilussa pidempiä etappeja kulkemaan.

Seuraava korttelisuunnistus juostaan 26.2. Jämsänkoskella, jossa Merja ja Maaret toimivat ratamestareina, joten seuratkaa sähköpostia, jossa tulee tarkempaa tietoa lähtöpaikasta ym. infosta.

Lauantai 5.2.2011 tulokset

Sija Nimi Sarja Juoksuaika Hyvitys Loppuaika Ero
1 Jani Sompi H21 0:25:44 0:00:00 0:25:44 0:00:00
2 Tommi Peltonen H21 0:25:51 0:00:00 0:25:51 0:00:07
3 Joonas Nurminen H35 0:27:15 0:00:20 0:26:55 0:01:11
4 Taija Huuskonen D40 0:28:23 0:01:20 0:27:03 0:01:19
5 Tuomas Hjlet H35 0:29:05 0:00:20 0:28:45 0:03:01
6 Anna Kerkkonen D18 0:32:27 0:02:00 0:30:27 0:04:43
7 Pekka Kuusipohja H55 0:34:38 0:02:40 0:31:58 0:06:14
8 Raimo Lehto H55 0:36:35 0:02:40 0:33:55 0:08:11
9 Kirsi Salonen D21 0:38:13 0:00:40 0:37:33 0:11:49
10 Timo Nokkonen H35 0:37:57 0:00:20 0:37:37 0:11:53
11 Riitta Hjelt D35 0:39:55 0:01:20 0:38:35 0:12:51
12 Jukka Isoranta H55 0:42:01 0:02:40 0:39:21 0:13:37

 


 

JRV:N KANSSA YHTEISTYÖSSÄ:

 


 


 

 


JÄMSÄ

Powered By Drupal