Korttelisuunnistuksen pistetaulukko

Jyry on kokoontunut ja laskenut korttelicupin pisteitä jälleen yhteen. Epäviralliset tulokset olivat sen verran vähän laskettu väärin, että päätettiin tulokset hyväksyä sellaisenaan.

 

Korttelisuunnistuksen epäviralliset tulokset

Korttelisunnistuksen toinen kisa käytiin Jaatilanrinteen asuinalueen ympäristössä. Keli oli jälleen ihanteellinen ja samalla taidettiin tehdä korttelirasteilla osanottajaennätys, kun viivalla nähtiin mukavasti 31 osanottajaa.

 

Korttelisuunnistuksen avaus juostiin uuden vuoden aattona

Talven korttelisuunnistussarja käynnistettiin hyvissä olosuohteissa Jämsänkosken Myllymäen kampusalueella. Pikkupakkanen ja selkeä sää toi mukaan 20 suunnistajaa vuoden viimeiseen vetoon. Seuraavat suunnistukset juostaan sitten vuoden 2012 puolella.

 

Talkoolaiseksi Jämsä-Jukolaan?

Talkoolaiseksi Jukolaan?

 

Talven korttelisuunnistuksien aikataulu

JRV talvisuunnistussarjan alkaa uudenvuodenaattona. Korttelisuunnistus on avoin kaikille seuran jäsenille ja ne juostaan J:kosken ja Jämsän taajama-alueilla. Matkat ovat n. 4-5 km ja ajallisesti n. 30 min. Korttelissa on käytössä ikähyvitykset, joten kaikilla on mahdollisuus kerätä korttelisuunnistuksesta pisteitä.

 

Puolustusvoimat jatkaa Jukolan päätukijana

Puolustusvoimat ja Kaukametsäläiset ovat allekirjoittaneet yhteistyönsä puitesopimuksen jatkon vuosille 2013 - 2015. Sopimukseen liittyy myös kahden lisävuoden optio. Puolustusvoimat on Jukolan viestin päätukija. Ensimmäinen sopimus solmittiin vuonna 2003.

 

Maaret Rantasesta seuran uusi puheenjohtaja

Syyskokous valitsi Maaret Rantasen seuran uudeksi puheenjohtajaksi. 

Onnea Maaretille puheenjohtajan tehtävässä. Me kaikki voimme myötävaikuttaa puheenjohtajan haasteita täynnä olevassa tehtävässä tarttumalla aktiivisesti seuran eri toimintoihin.

 

Kesäsuunnistuskausi jatkuu

Kelien kohetessa ja hirvikärpästen vähetessä on paikallaan jatkaa harjoituksia metsässä.

 


 

JRV:N KANSSA YHTEISTYÖSSÄ:

 

 

 


JÄMSÄ

 

Powered By Drupal